Poliittisen kiinnostuksen herääminen

Politiikka herättää tunteita meissä kaikissa, sillä poliittiset päätökset voivat osua omalle kohdalle jollain tapaa. Yhteiskuntarauha on asia, jonka soisi säilyvän huolimatta siitä, millaisia päätökset ovat olleet. Kun kiinnostus politiikkaan herää, se on kasvattava hetki.

Kiinnostus politiikkaan herää usein siitä, että yhteiskunnalliset päätökset koskettavat omaa elämää ja läheisiä. Politiikka kuumentaa tunteita, koska siinä punnitaan arvoja, etuja ja käsityksiä hyvästä elämästä. Kristillisestä näkökulmasta ajateltuna sydämessä voi tuntua vahva oikeudenmukaisuuden vaatimus: halu puolustaa heikompia, edistää rauhaa ja huolehtia luomakunnasta. Tämä sisäinen ääni voi ohjata pohtimaan, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa ja millaisia kompromisseja olemme valmiita hyväksymään. Kristinusko on länsimaisen yhteiskunnan perusta, mutta ihmiset ovat unohtaneet juurensa.

Politiikan klassiset teokset auttavat ymmärtämään vallan ja yhteiselämän peruskysymyksiä. Platonin Valtio pohtii, millainen on oikeudenmukainen yhteiskunta ja millainen ihminen on hyvä johtaja. Aristoteleen Politiikka tarkastelee, miten erilaiset hallitusmuodot palvelevat yhteistä hyvää. Myöhemmin Niccolò Machiavellin Ruhtinas kuvaa vallankäytön realismia ja sen varjopuolia, kun taas John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria pyrkii hahmottelemaan reilun yhteiskunnan periaatteita. Näiden teosten kautta voi peilata myös kristillistä käsitystä ihmisarvosta, lähimmäisenrakkaudesta ja vastuusta. 

John Stuart Mill kirjoitti teoksen Vapaudesta vuonna 1859. Kirja on yksi merkittävimmistä poliittisen liberalismin teoksista ja käsittelee yksilönvapautta. Jos haluaa tutustua sen aikaiseen maailmaan ja käydä feminismin juurilla, niin kirjaa voi suositella. Jos taas oikeistolaisempi teos kiinnostaa, niin Friedrick Hayek kirjoitti teoksen Tie orjuuteen vuonna 1944. Se on taloustieteen klassikko, joka varoittaa sosialismista ja puolustaa vapaita markkinoita. 

Vaikka kirjat voivat olla nykypäivänä vaikeita luettavia noin kylmiltään, niin sivistyksen tähden voi suositella lukemaan edes noista yhden. Modernin ajan kirjallisuutta, jota voisi suositella luettavaksi ovat esimerkiksi poliitikoiden elämäkerrat, joita on ilmestynyt paljon.

Suomalainen vaalijärjestelmä antaa monia tapoja vaikuttaa. Eduskuntavaaleissa, kuntavaaleissa ja aluevaaleissa käytetään suhteellista vaalitapaa, jossa äänet lasketaan puolueittain ja paikat jaetaan esimerkiksi d'Hondtin menetelmällä. Äänestäjä valitsee yksittäisen ehdokkaan, mutta ääni hyödyttää samalla tämän puoluetta tai vaaliliittoa. Presidentinvaalissa käytetään enemmistövaalia, jossa tarvittaessa järjestetään toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Lisäksi europarlamenttivaalit ja erilaiset kansalaisaloitteet tarjoavat kanavia tuoda esiin näkemyksiä ja vaikuttaa päätöksentekoon.

Vaikuttaminen ei kuitenkaan rajoitu vain äänestämiseen. Yhteiskunnassa on paljon tapoja osallistua: kansalaisjärjestöt, seurakunnat, some-keskustelut, adressit, mielenosoitukset, paikalliset ryhmät ja arjen valinnat ovat kaikki osa poliittista vaikuttamista. Siksi tärkeintä on löytää omat arvot ja pohtia, mitä oikeudenmukaisuus, vapaus, vastuu ja lähimmäisenrakkaus merkitsevät käytännössä. Kun oma arvopohja on selkeä, on helpompi arvioida puolueita, ehdokkaita ja päätöksiä sekä toimia rakentavasti myös silloin, kun tunteet kuumenevat. Kristillinen näkökulma voi rohkaista etsimään sovintoa, kuuntelemaan eriäviä mielipiteitä ja muistamaan, että jokainen ihminen on arvokas – myös se, joka ajattelee poliittisesti toisin.

Poliittisen kiinnostuksen herääminen on siis merkittävä asia. Asiat eivät ole yksiselitteisiä. Maailma on monimutkainen. Jos sinulla on herännyt mielenkiinto yhteiskuntaan, onnittelut! 

Ylhäälle on liitettynä ladattava ja tulostettava tehtävä nimeltä: "Mielikuvitusvaltio", joka löytyy myös tästä alhaalta. Siinä saa ideoida mielikuvitusta käyttäen ihanteellisen valtion. 

Share